Vietämme elokuun lopulla kennelimme
10-vuotisjuhlia! Tevetuloa kaikki kasvattiemme omistajat silloin Koiramäkeen!!

heinä-elokuu 2010-08-09
Meillä on ollut läppäri rikki, joten tässä
viimein vähän päivityksiä. Myös kasvattiemme sivuja on päivitelty ajan
tasalle.
Iiriksen R-pennut (Miina, Ruusu, Jaajo, Rory, Uno ja Vesku)
lähtivät uusiin koteihinsa! Nimensä urospennut saivat meneillään olleen
jalkapallon MM-kisojen temaa mukaillen brassifutaajilta ja tytöt ovat
tietenkin kukkia, kuten äitinsäkin ja mummonsakin. Toivotamme paljon onnea
pennuille tulevaan elämään ja uusille omistajille mukavia hetkiä uuden
perheenjäsenen kanssa. Toivottavasti nähdään usein ja pidetään yhteyttä!
Kotiin meille jäi yksi pieni
vaaleanpunanauhainen tyttö, Most Maroon´s Red Poppy eli Alisa.
MM Pricilla Presley astutettiin Juhannuksena,
mutta valitettavasti se jäi tyhjäksi, joten pentuja ei ole Rosalle tulossa
tänä syksynä.
Elokuun alussa kasvattimme kisasivat sekä
Kuopion kolmipäiväisessä että Vesilahden näyttelyssä.
Vesilahdella Fanny (MM Pamina) oli upeasti ROP ja RYP3.
Kuopiossa taas kisasivat Hessu (MM Question of Time),
Touho (MM Peter Pan) ja Rino (MM Paolo Rossi) hienoin tuloksin; serti
Touholle, pari varasertiä Hessulle, PU –sijoituksia kaikille !
Onneks´ olkoon ! Hienoa!
Touko-kesäkuu:
Fanny (MM Pamina) sai varasertin Mouhijärven
näyttelyssä 2.5. ollen PN3.
Touho (MM Peter Pan) kisasi Maijun kanssa TOKOssa
tuloksen 179/200.
Kotkan näyttelyssä 20.6. Onnin (MM Nicholas Cage)
lapset (kennel Karhutarhan) menestyivät upeasti, serti, 2 varasertiä, PU-sijoituksia
jne. jne. Onnea Anulle ja kasvateilleen !
MM Pricilla Presley´lle suunnitteilla pentue elokuulle.
Lisätietoja myöhemmin....
12.6. Club Show 2010
Superpäivä Clubbarissa !!
Englantilaiset tuomarimme Chrisine Morgan ja Christine Schofield tykkäsivät
kovasti kasvateistamme :
Tässä meidän koiriemme ja kasvattiemme tulokset:
Junioriluokka urokset: MM Question of Time, Hessu 2.+
KP ja MM Question Mark, Rasmus 5.
Avoinluokka, urokset: MM Paparazzi, Bono, 1. +
KP, PU3, MM Paolo Rossi, Rino, 2. + KP, PU5 ja MM Peter Pan, Touho, 3.
Veteraaniluokka, urokset: MM Nicholas Cage, Onni 1. +
KP, PU2, ROP-vet. ja BIS2-vet !
Junioriluokka, nartut: MM Quiet Secret, Kukka 3. + KP
Avoinluokka, nartut: MM Pricilla Presley, Rosa 1. + KP,
PN3
Valioluokka, nartut: MM Penelope Gruz, Martta 1. + KP,
PN2
Veteraaaniluokka, nartut: MM Natalie Wood, Ruusu 2. +
KP
Lisäksi Ruusun jälkeläisluokka oli 1. ja BIS2 ja Onnin
jälkeläisluokka 4. Kennelimme oli vielä kasvattajaluokassa toinen.
Mukana kokemusta hankkimassa olivat vielä
noviisiluokassa Oulusta saakka tullut Eppu, MM Quite Easy ja Hilla, MM Queen
Mab.
Tuhannet kiitokset kaikille mukana olleille kivasta
päivästä ! Ihana oli nähdä niin paljon kasvatteja omistajineen samana
päivänä. Täällä kuvia MM koirista Club Show:ssa!
31.5.2010
Järkyttävä päivä; meidän rakkaan Pele-koiran
suolistosairaus uusiutui muutaman hyvän ja terveen kuukauden jälkeen eikä
meillä ollut muita vaihtoehtoja kuin päästää Pele sateenkaarisillalle. Ikävä
on niin kova ja Koiramäki tuntuu tyhjältä ja autiolta...
20.5.2010
Iiriksen pennut syntyivät eilen, 19.5. Neljä poikaa ja
kolme tyttöä ! Äiti ja lapset voivat hyvin, me ihmiset taas ollaan väsyneitä,
mutta onnellisia :) Kuvia täällä!
17.5.2010
Vieläkin hyviä uutisia : Hessu (MM Question of Time)
Riihimäen pentunäyttelyssä ROP ja RYP2 !
Iiris, 61 vrk !! Muutama kuva
pentuja sivulla!
Hilla (MM Queen Mab) näyttelyssä Helatorstaina ja Eppu
(Quite Easy) kavereineen.
16.5.2010
Parin viimepäivän aikana olemme saaneet hyviä uutisia
pentunäyttelyrintamalta: Hilla (MM Queen Mab), Hessu (MM Question of Time) ja Rasmus
(MM Question Mark) -pennut ovat menestyneet
hienosti pentunäyttelyissä; jokainen tahollaan ollut ROP ja vielä
sijoittuneet ryhmässäkin. Hessu RYP1, Rasmus RYP2 ja Hilla RYP4. Täällä
kasvattajat ovat rinta rottingilla :) Alla kuvia Tampereen näyttelystä!
Iiiriksen rv 9 alkoi. Vatsa haittaa jo juoksemista ja
hidastaa vauhtia, mutta muuten neiti on voinut loistavasti. Laskettuun
aikaan enää muutama päivä... Pentuja -sivulla
muutama uusi kuva!
3.5.2010
Mouhijärven näyttelyssä kasvattimme Fanny (MM Pamina)
oli hienosti PN3 ja sai varasertin!! Onneks´olkoon!! Tuomarina Hannele
Jokisilta.
Iiiriksen h-hetki lähestyy, enää reilu 2 vkoa pentujen
syntymään! Pentuja -sivulla uusia kuvia "seesteisestä"
äipästä :)
Täällä pari Vappu-kuvaa
koirista sekä Pepistä ja Veerasta ja pari kuvaa kyläreissulta Ylöjärvelle
Rasumuksen (MM Question Mark) luona.
15.4.2010
Meille tulee pentuja!! Iiiris kävi ultrassa ja ainakin
5 pientä setteriä syntyy vk 20, mikäli kaikki menee hyvin. Lisätietoja
Pentuja -sivulta.
Ruoveden
näyttelyssä 5.4. Martta (MM Penelope Cruz) oli ROP ja sai viimeisen sertinsä.
Pääsiäisenä meillä oli vieraita: Pia, Max ja Tabu
Hesasta olivat kylässä sekä kasvattimme Moona (MM Miss Moneypenny)
ensimmäisestä pentueestamme ja Hilla (MM Queen Mab) tuoreimmasta
pentueestamme olivat meillä hoidossa. Ihana oli nähdä molempia, kohta 10v
Moonaa ja 7 kk ikäistä Hillaa! Täällä kuvia
pääsiäisviikolta!

Tytöt
Peppi ja Veera tykkäävät kovasti uudesta ponistaan Oilista, Orlando Broom.
29.3.2010
Reilu viikko sitten matkustimme Iiriksen (MM Paloma
Oblanca) kanssa Göteborgiin tapaamaan komeaa Dubliner Mac Mio –sulhasta.
Matkan tuloksia nyt jännitetään vielä pari viikkoa, josko meille olisi
tulossa pieniä, punaisia koiravauvoja viikolla 20...
Iiris
käväisi Lauran, Tarjan ja Rosan (MM Pricilla Presley) kanssa Tampereen KV-näyttelyssä,
josta tuloksena oli 60 koiran joukossa ERI4 ja oikeasti Iirikselle olisi
kuulunut varaserti, mutta kehäsihteeri oli vahingossa antanut sen väärälle
koiralle. Harmittavaa, mutta kaiketi jälkikäteen mahdotonta oikaista. Kiitos
Maaritille esittämisestä ja Tarjalle ja Lauralle kyydistä. Rosa sai myös
kovassa kisassa ERI:n ja tosi hyvän arvostelun. Bono-veli (MM Paparazzi)
EH.
Korpilahden pikkunäyttelystä Iiris sai sitten sen
varasertinsä ollen PN2. Rosa jostain kumman syystä vain EH. Kuvasssa
Rosa.

Helsingin
Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä Ruusun 7 kk ikäiset pennut Hessu (MM
Question of Time) ja Hilla (MM Queen Mab) olivat ROP ja VSP. Hessu lisäksi
upeasti ryhmässä RYP2. Hienoa! Onnea !
Meille tuli uusi perheenjäsen; new forest –poni Oili muutti meille Saldon
kaveriksi. 20-vuotias ponineito on kiltti ja suloinen ja kaunis.
Pepin ja Veeran ensimmäinen oma poni !!
Fiona muutti Ruovedelle Ruhalaan. Anskun kanssa
suunnitelmissa on kisahepan ura, joten maneesitalli ja säännölliset
valmennukset ovat tärkeitä tulevaisuutta ajatellen. Haikea mieli meillä
kotona on, mutta Oili-poni sopii nyt meidän elämään paremmin, kuin nuori,
lupaava kilpahevonen. Kaverini Anskuhan osti sen jo viime kesänä itselleen,
mutta tähän saakka Fiona on asunut meillä.
Maaliskuu 2010
Meidän pikku-Iiris (MM Paloma Oblanca) kävi toisen
kerran elämässään virallisessa näyttelyssä. Ekasta näyttelystään Helsingissä
2008 se sai ensimmäisen sertinsä ja nyt toisesta sitten toisen sertinsä.
Ähtärin 6.3. näyttelyssä Iiris oli lisäksi VSP eli paras nartuista. Tuomarin
oli Hannele Jokisilta.Täällä muutama kuva!
Kuvista ISO KIITOS Ann-Katrin Vikströmmille!!
Iirikselle kuuluu muutenkin jännittävää: komea sulhanen
Dubliner
Mac Mio odottaa ja matkaa Ruotsiin sunnitellaan viikolla 11. Lisätietoja
myöhemmin Pentuja-sivuiltamme.
Kaikki
kasvattiemme omistajat eivät olekaan sellaisia havupäitä kuin kasvattaja
itse: Maiju oli tietenkin ilmoittanut Touhon (MM Peter Pan)
setteriyhdistyksen vuoden setterit -kisaan ja Touho olikin Vuoden Toko-koira
ja Vuoden Agilitykoira II !Superhienoa! Onnea Maijulle ja Touholle!!!!!
Siinä on pikku-Hessulle tavoitetta :)
Viivi-koiramme viettää 12-
vuotissynttäreitä. Vireä ja virkeä vanhuksemme voi hyvin ja toivottavasti
vielä pitkään!
Ja kaksostyttömme
Peppi ja Veera täyttivät 2v !
Talvi 2010
Vuosi vaihtui mukavammissa merkeissä kuin viime vuonna,
jolloin meidän rakas Olga-koiramme muutti sateenkaarisillalle. Aika menee
niin kovin nopeasti.
Irlanninsetteriyhdistyksen Vuoden Setteri-kisaan
tulosten ilmoittaminen jäi taas tänäkin vuonna ajallaan tekemättä. Miten
sitä voikaan olla niin havupää joka vuosi???? Ruusu (MM Natalie Wood) kävi
näyttelyssä vuonna 2009 vain kolmesti, mutta menestyi niin hienosti (Cacib,
VSP, PN2, Club Show PN2), että olisi näillä pisteillä jo listoilla korkealla.
Myös Clubbarin hyvä menestys jälkeläis- ja kasvattajaluokissa olisi voinut
johonkin sijaan riittää. Myöskään kukaan kasvattimme ei ilmeisesti ollut
tuloksiaan ilmoittanut, koska ketään MM-koiraa ei listoilla näkynyt. Luulen,
että ainakin Touho (MM Peter Pan) olisi upeilla TOKO- ja Agility
tuloksillaan päässty sijoituksille. Tänä vuonna skarpataan ja käydään
useammin kehissä ja ollaan ensi vuona listoilla :)
Tammi-helmikuussa
vietetetään monia synttäreitä; O-pennnut täyttivät 4 vuotta, N-pennut 7
vuotta ja vielä P-pennut 3 v. Onnea teille kaikille! Meidän
pikkuneiti-Iiriskin on sitten jo kolme vuotias ja alkaa pikkuhiljaa
näyttääkin aikuiselta. Sille olemme suunnitelleet paria näyttelyreissua
tälle keväälle. Saapa nähdä, osaako se käyttäytyä, kun on saanut varsin
vapaan kasvatuksen täällä maalla...Ja sulhastakin olemme sille jo vähän
katselleet...
Suru-uutisia
saimme vuorostaan Viljalta
(Red Rhythm´s). Ensimmäisen pentueemme 9,5
vuotias Demo (MM Millenium) sairastui yllättäen ja kuoli. Aivan järkyttävä
uutinen, joka kosketti kovasti meitä. Onhan meillä täällä kotona Demon veli
Pele muistuttamassa veljeksistä, eikä sekään täällä meillä ikuisesti tule
olemaan. Viljalle kiitos kaikesta! Ei koskaan jäänyt epäselväksi, etteikö
tuo koira olisi ollut omistajalleen tosi tärkeä ja rakas!
Ystävänpäivänä vietimme Ruusun 7v synttäreitä ja
kutsuimme kylään Ruusun puolivuolivuotiaat lapset. Iloinen yllätys oli, että
lyhyellä varotusajalla paikalle pääsi 5 pentua perheineen. Lenkkeiltiin,
kahviteltiin ja syötiin kakkua. Tosi kiva päivä!! Kiva, kun tulitte.
Oteteaan uusiksi joku viikonloppu kesällä!
Täällä muutama kuva!! Kiitos Mikalle ja Maijulle kuvista!!!
Marraskuu 2009
Q-pennut muuttivat uusiin koteihinsa lokukuussa. Ihanat
perheet löytyivät kaikille ja alku on kaikilla lähtenyt hyvin kuulemma
sujumaan. Toivomme tietenkin kaikkea hyvää näille pikkukavereille ja heidän
perheilleen. Olipa taas ihanaa aikaa, kun oli pikkupentuja talossa pitkästä
aikaa!
Sijoitimme Anskun ja Villen perheeseen pentueesta
Kukan (MM Quiet Secret), jonka elämää
pääsemme seuraamaan tarkemminkin. Tämä reipas ja iloinen pikkuneiti tulee
varmasti kyläilemään meillä useastikin, koska asuu aivan lähellä meitä.
Rosa (MM Pricilla Presley) käväisi
Valkealan näyttelyssä ollen PN4. Touho (MM Peter Pan) taas on kisaillut
hyvin tuloksin sekä agilityä että tokoa. Bonon (MM Paparazzi) lonkat
hienosti AA eli kaikki kuvatut 10 P-pentua ovat tervelonkkaisia.
Ruusun veljen Onnin (MM Nicholas Cage)
pennut Karhutarhan kennelissä ovat aloittaneet näyttelyuransa pentukehissä
hienosti.
Lisätietoja Anun sivuilta.
23.8.2009 Kouvulan näyttelyssä
MM-koirat P-pentueesta menestyivät oikein kivasti; Rino EH, Bono PU4 ja
varaserti ja Touho PU3 ja serti! Onneks´olkoon!
20.8.2009 syntyi 5. pentueemme Ruusulle (MM Natalie
Wood) 5 tyttöä ja 3 poikaa voivat hyvin ! Lisätietoja "pentuja"-sivulta.
Elokuu
Martta (MM Penelope
Cruz) Vesilahden näyttelyssä PN3 ja varaserti.
Kasvattimme Mindi
(MM Minnie the Pooh) 9v. kuoli yllättäen. Haikeana muistelemme Mindiä, joka
nuorena vietti meillä monta "lomaa". Mindin nauravaa inaamaa ja iloista
jäämme kaikki kaipaamaan. Tarjalle terkkuja ja voimia! Mindin voitte bongata
uudessa tv-sarjassa Eläinsairaala, jonka tekemiseen sekin kuulemma osaltaan
osallistui.
1.8.2009
Mikkelin KV -näyttelyssä kasvattimme MM Paparazzi oli
pu2 ja sai sertin ja vara-cacibin. Onneks´olkoon Elisa ja Bono! Hienoa!
Samassa näyttelyssä Rino (MM Paolo Rossi) EH.
Laukaan näyttelyssä saivat em. pojat ERI3 ja ERI4
-sijoitukset ja Hesassa MM Pamina ylipainoisena EH:n. Hämeenlinnassa Nuno
EH.
Iisalmessa taas kisaili MM Pricilla Presley, Rosa, joka
oli ERI2.
Touho on taas menestynyt agilityrintamalla ja saanut
maxi-2H.
Ruusu (MM Natalie Wood) on vahvasti raskaana! Pentuja
on tulossa vähintään 5, sanoi eläinlääkäri, elokuun 20.päivän tienoilla.
Lisätietoja pentuja-linkistä.
2.7.2009
Sekä hyviä että huonoja uutisia taas tällä kertaa:
Ensimmäisestä
pentueestamme Vanni (MM Miracle) on muuttanut sateenkaarisillalle
maanantaina. Haikeana ja surullisena muistelemme Vannia, joka muistutti niin
paljon Olga-äitiään. Sannalle lämpimiä ajatuksia ja voimia. Tänä vuonna
näitä surullisia uutisia on tullut vähän turhan paljon...
Hyviä uutisia taas lonkkakuvista; Rosan (MM Pricilla
Presley) lonkat BB. Eli kaikki P-pentuemme kuvatut lonkat ovat terveet.
13.6.2009 Club Show
Superpäivä clubbarissa!!!
Tänä vuonna tuomarina olivat aviopari Lesley
Armstrong-Rodgers ja Peter Armstrong Englannista.
Uroksissa kasvattimme Aatu, Bono ja Touho olivat mukana
ns. kokemusta hankkimassa, mutta nartuissa menestystä tuli sitäkin enemmän
tänä vuonna.
Avoimessa luokassa voitto meni Jormakan Eijan Hillalle,
joka oli näyttelyn VSP, mutta Fanny (MM Pamina) oli upeasti toinen ja Rosa
(MM Pricilla Presley) kolmas. Eli huonolle eivät hävinneet :)
Sijoitusnarttumme Opra (MM Odessa) sai myös hyvän arvostelun, mutta
ilmeisesti juoksun tärppipäivät veivät liikkumishalut ja nostivat hännän
ylös, niin ettei sijoitusta luokassa tullut. Tuomari oli kuulemma
harmitellut, kun muuten tykkäsi siitä kovasti. Kovassa kisassa (13 koiraa)
ilman sijoitusta jäi tällä kertaa Martta (MM Penelope Gruz).
Veteraaniluokassa Ella (Midnight Sun vh Adelaarsvaren)
oli toinen.
Ruusun (MM Natalie Wood) hyvä näyttelymenestys jatkui
valioluokan voitolla. PN-kisan voitti kuitenkin Hilla, Ruusun ollessa
toinen.
Kasvattajaryhmässä esitimme luonnollisesti hyvin
pärjänneet tytöt, eli Ruusun, Fannyn ja Rosan. Yllätykseksemme ryhmämme
voitti kovan kisan ja ollen BIS !!
Samaa porukka täydensimme vielä Martalla, kun esitimme
Ruusun jälkeläisluokan, jonka myös voitimme. BIS-kilpailussa kuitenkin
voiton vei punavalkoisten ryhmä.
Kiitos kaikille tutuille mukana olleille hyvästä
seurasta ja Katrille, Lauralle ja Eveliinalle ryhmäkilpailuihin
osallistumisesta ! Kiitos myös esittämisavusta Lauralle ja Janikalle koirien
trimmauksesta. Olipa kiva päivä taas !!
Kuvia kasvateistamme
täällä ja tarkemmat näyttelytulokset
Maaritin sivuilta jossain vaiheessa.
Ruusulle suunnitelmissa pentue! Lisätietoja tulossa
lähipäivinä...
12.6.2009
Monen kuukauden miettimisen jälkeen, päätin myydä
nuoremman hevoseni Foccacian, Fionan. Aika ei lasten, koirien, toisen
hevosen ja töissäkäynnin jälkeen tule syksyllä millään riittämään nuoren
hevosen eteenpäin viemiseen. Onneksi Fionan halusi ostaa ystäväni
Ansku Tähtinen, joka on sitä jo reilu vuoden ratsastanut ja siihen jo aikoja
sitten ihastunut. Fiona jää toistaiseksi meille Saldon kaveriksi.
31.5.2009
Kiva viikonloppu kasvattajalle!!
Mäntän näyttelyssä VSP oli ja sertin sai MM Oliver,
Aatu. Onnea Ilonalle ja Timpalle! Meidän oma Ruusumme oli PN2 ja Ella eh3.
Samana
päivänä Iitin näyttelyssä ensimmäisen sertinsä sai MM Paparazzi, Bono.
Onneks´olkoon Elisa!
24.5.2009
Helsingin Aptus Show´ssa Ruusu (MM Natalie Wood) voitti
hienosti ollen VSP ja sai tietenkin cacib´n, kun kyseessä oli kv-näyttely.
Ruusun sisaren tytär Opra (MM Odessa) oli hienosti toisessa näyttelyssään
eri3 ja sai varasertin. Tuomarina oli Patsy Hollings Englannista.
Kiitos Pialle esittämisavusta, yöpaikasta ja hyvästä
seurasta.
7.5.2009
Hyviä
uutisia edelleen lonkkarintamalta. Nemon (MM Pablo Picasso) lonkat BB ja
kyynärpäät 00.
Kasvattimme Onnin (MM Nicholas Cage) ja Ellan
(Cleversett Mary Poppins) pennut syntyivät 4.5. Onnea koko perheelle.
Pentuja voi kysellä Anulta, kennel
Karhutarhan
ja niiden elämää voi seurata Ellan onni -blogista,
http://ellanonni.vuodatus.net/
Hienoja näyttelyuutisia tuli Lahden KV-näyttelystä,
jossa Rosa (MM Pricilla Presley) oli hienosti VSP ja sai tietenkin sertin ja
cacib´n. Kiitos vielä Sirkelle esittämisestä ja onnea Tarjalle ja Lauralle.
Touho
kunnostautui jälleen agilitykisoissa saaden agilitysertin! Onnea!
22.4.2009
Myös Rinon (MM Paolo Rossi) lonkat kuvattiin ja
tuloksena hieno BB ja Oton (MM Papageno) AA. Eli kaikki 6 kuvattua
P-pentua ovat tervelonkkaisia.
Kävimme porukalla mielenkiintoisessa Ruoveden
näyttelyssä Pääsiäisenä. Tuomarimuutoksen vuoksi Vera Smirnovan tilalla
arvosteli Marja Talvitie, joka tiukasti oli sitä mieltä, että Ruusu
tyttärineen (Martta, Rosa ja Fanny) ovat tänään vain EH:n arvoisia. ERI:ä
Talvitie ei antanut yhdellekään nartulle, H:ta sen sijaan tuli useita, joten
EH:n voi olla jopa tyytyväinen :). Erityiskiitos Viljalle Fannyn
esittämisestä! Kuvia näyttelystä
täällä!
Touho (MM Peter Pan) on aloittanut agilitykisauransa ja
eka nollakin on jo tullut. Onneks´ olkoon! Ja möllitokossa Touho on saanut
168pist eli 1-tuloksen. "...Touho nauttii yllättävän paljon tokosta ja
aiheuttaa treeneissä aina ylimääräisiä naurunpurskahduksia ollen niin
tomera ja jämpti kaikissa liikkeissään." Hienoa, niin sitä pitää!!
2.4.2009
Iiriksen (MM Paloma Oblanca), Martan (MM Penelope Gruz)
ja Hessun (MM Othello) lonkkalausunnot tulivat Kennelliitosta: Iiris AA,
Martta BA ja Hessu BB. Vielä Rinon ja Oton virallisia tuloksia
odotellaan.
Maaliskuu 2009
Kasvattimme
Nuno (MM Pavarotti) kävi lonkkakuvissa ja tuloksena hienosti AA ja
kyynärpäät 0. Myös Iiris, Martta, Otto, Hessu ja Rino kävivät kuvissa
maaliskuussa ja tuloksia nyt hyvillä mielin odotellaan...
Iloinen perhetapahtuma on odotettavissa Kennel
Karhutarhaan, kun Ellan (Cleversett Mary Poppins) ja Onnin (Most Maroon´s
Nicholas Cage) treffien seurauksena on pieniä punaisia settereitä tulossa
viikolla 19. Ellan odotusta voi seurata sen omasta blogista,
http://ellanonni.vuodatus.net/
Uusi vuosi 2009
Viime syksy meni nopeasti tyttöjä kotona hoidellessa.
Koiranäyttelyyn ehdimme vain Jaalaan, jossa Ruusu oli PN2, Iiris ja Opra
saivat molemmat EH:n kuitenkin oikein hyvillä arvosteluilla.
Vuosi
2009 alkoi niin huonosti kuin vain mahdollista. Olga (Frinan Lady in Red)
sairastui aivan yllättäen ja jouduttiin päästämään sateenkaarisillalle
1.1.09. Kamala aloitus vuodelle. Niin se vaan menee, ettei vielä illalla
tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan...
Vuosi
jatkui yhtä surullisena, kun saimme tammikuussa, parin seuraavan viikon
sisällä kuulla, että Olgan lapset Cena (MM Mamma Mia) ja pikku-,Pele
(MM Niki Lauda) olivat myös kuolleet. Toinen sairastui vakavasti ja toinen
joutui jonkun villieläimen hyökkäyksen kohteeksi.
Tästä
ei voi vuosi kuin parantua...
Hyviä uutisia tuli kaakkois-Suomesta, kun Tuoho (MM
Peter Pan) kävi lonkkakuvissa ja tuloksena AA. Onneks´olkoon!! Nuno (MM
Pavarotti) kävi myös kuvissa ja lonkat lähtivät Kennelliittoon A:na mutta
virallisia tuloksia vielä odotellaan. Iiris, Martta, Rino, Rosa ja Otto ovat
menossa maaliskuussa, joten jännitystä piisaa lonkkien osalta ensi kuussa.
Laihian näyttelyssä 21.2. Martta (MM Penelope Cruz) oli
hienosti VSP saaden toisen sertinsä. Onneks´ olkoon Eveliina ja Joni ! Kiva
aloitus Jonin näyttelyuralle :)
25.1. täyttivät O-pentumme 3 vuotta, 14.2. N-pennut 6
-vuotta ja 22.2. nuorimmaiset P-pennut 1 vuoden. Onnea kaikille !!
Ja meidän tytöt, Peppi ja Veera täyttävät 1 vuoden
28.2.
Kesäksi / syksyksi 2009 on suunnitteilla pentue
sijoitusnartulemme Opralle ja/tai Ruusulle. Ja/tai ehkä jopa
pikku-Iirikselle, mikäli lonkat ovat kunnossa.
Kennel Karhutarhaan on suunniteilla kevätpentue, isänä tuleville
pennuille on kasvattimme Onni, MM Nicholas Cage ja äitinä Cleversett Mary
Poppins, Ella.
Kesä 2008
Kiireisen kesän aikana ehdimme itse vain pari kertaa
koiranäyttelyyn:
Helsinki Summer Show:ssa tuomarina oli Eeva Rautala,
joka piti kovasti Iiriksestä (MM Paloma Oblanca) sijoittaen sen PN3:ksi ja
luonnollisesti Iiris sai konkareiden perässä sitten ensimmäisen sertinsä. Ei
siis huonosti ekassa virallisessa näyttelyssään. Ruusu (MM Natalie Wood)
puolestaan oli niin innoissaan päästessään kehään pitkästä aikaa, että
riehaantui niin, että sai moitteita etuliikkeistään saaden vain ERI:n.Kuvia!
Toisen kerran kävimme Jyväskylässä Open Show:ssa, jossa
Opra (MM Odessa) oli hienosti AVO1, KP, PN3. Hienosti siis Opralta, joka ei
ole käynyt kuin kerran pentunäyttelyssä ja kerran Clubbarissa 2007, jossa
myös sijoittui PN-kisassa. Opra on sijoituksessa ystäviemme luona, jotka
eivät itse ole näyttelyharrastuksesta kiinnostuneita, joten Opra on saanut
kasvaa aivan rauhassa kotosalla. Pentuja olemme suunnitelleet sille ensi
kevääksi, joten nyt täytyy talven aikana käyttää sitä parissa näyttelyssä,
jotta pentuja olisi sitten mukavampi mainostaa :) Iiris oli luokassaan
toinen ja Ruusu viides KP:llä. Kasvattimme Rino (MM Paolo Rossi) voitti
nuorten luokan ja oli upeasti PU5! Onneks´olkoon Kirsi ja Olli. Rosa oli
luokassaan kolmas Iiriksen jälkeen.Kuvia!
Kesän aikana kasvattimme kävivät vaihtelevalla
menestyksellä kehissä: osa kokemusta hankkimassa ja muutama sai vähän
menestystäkin. Rino (MM Paolo Rossi) oli PU2 ja sai varasertin Mikkelissä,
Martta (MM Penelope Cruz) oli VSP Kihniössa ja sai ensimmäisen sertinsä ja
Touho (MM Peter Pan) oli PU2 Kouvolassa ja sai myös ekan sertinsä. Muita
näyttelyssä kävijöitä oli Rosa, Nuno, Bono ja Nemo, jotka saivat EH:sta
ERI:iin vähän päivästä, tuomarista ja näyttelystä riippuen.
Martalta ammuttiin ensimmäinen fasaani 6.9. Neiti
kuulemma seisoo hienosti linnuille.
Touho oli BIS2 Mach Show:ssa!
Tyttäremme Veera ja Peppi täyttivät 28.8. puoli vuotta!
Niin se aika vaan menee...
Fionalla on nyt ratsastettu loman jälkeen aktiivisesti
ja tuloksiakin alkaa jo tulla.
Paljon uusia kuvia kasvattiemme
sivuilla O- ja P-pennuista.
14.6. Club Show
Tämän vuoden Clubbarissa koiramme ja kasvattimme
menestyivät upeasti! Olipa kiva olla näyttelyssä pitkästä aikaa!
Iiris (MM Paloma Oblanca) NUO1, KP, PN5
Martta (MM Penelope Gruz) NUO2, KP
Ella (Midnight Sun vh Adelaarsvaren) AVO2, KP, PN4
Ruusu (MM Natalie Wood) VAL2, PK, PN3
Pikku-Aatu (MM Oliver) AVO3 KP
Aatu (MM Millioinaire) VET4
Mukana ilman sijoitusta olivat myös kasvattimme Rosa,
Rino ja Touho.
Ruusu lapsineen (Rosa, Iiris ja Martta) sijoittui
jälkeläisluokassa kolmanneksi ja sai KP:n. Kasvattajaluokkaan emme
osallistuneet lainkaan, sillä kiireessä ja huolimattomuuttani olin jättänyt
siihen ilmoittautumatta.
BIS oli tänä vuonna Iiriksen ja sen sisarusten isä
Irish Melody Piece of Diamond ! Onnea Heini & Co.
Kiitos esittämisavusta Heinille, Lauralle ja Viljalle.
Oli kiva nähdä teitä kaikkia mukana olleita ja turisteja; Sannaa ja Vannia
edellisenä päivänä ja Elisaa ja Bonoa Clubbarissa.
Maaritin sivuilla
on tarkemmat tulokset ja
tässä kuvia Clubbarista.
11.5.
Meidän perheen ensimmäinen äitienpäivä! "Varpuset"
kastettiin ja nimiksi tuli Veera Emilia ja Peppi Sofia.
5.5.
Meidän rakas takkutukka-lumpeenkukka Åsamme muutti
sateenkaarisillalle 12-vuotiaana. Eihän tätä voi uskoa todeksi ja ikävä on
kova!
28.2.2008
-Perheemme kasvoi kahdella pikku-rinsessalla! Tällä
kertaa ei-karvaisilla lapsilla vaan ihan oikeilla vauvoilla! A- ja B -tytöt
voivat hyvin! Nyt sitten opetellaan, harjoitellaan ja tutustutaan
puolin
ja toisin.
Raskas raskausaika verotti voimia ja esti tiiviimmän
yhteyden pidon sekä ystäviin että kasvattiemme omistajiin viime syksystä
saakka, joten tässä syy siihen, jos joku ihmetteli, miksi sivuja päivitetään
vaisusti tai meitä ei näkynyt näyttelykehissä tai sähköposteihin vastaaminen
kesti kauan. Suuren vatsan kanssa ei loppuaikana enää pystynyt istumaan ja
syksyllä WC-pönttö oli läheisempi kuin tietokone.
Kaunis kiitos kaikille ystäville ja sukulaisille, jotka
auttoivat meitä käytännön asioissa viime aikoina.
Ja kiitos kaikille meitä ja rinsessoja onnitelleille ja
muistaneille! Että meillä voikin olla ihania ystäviä ja sukulaisia !!
-Pentusuunnitelmia Opralle(MM Odessa) syksylle 2008.
-22.2.2008 Paljon Onnea 1-vuotiaille
P-pennuille! Niin se aika vaan kuluu...
-
-14.2.2008 Paljon Onnea jo
5-vuotiaille N-pennuille!
-Setteriyhdistyksen Open Show'ssa 3.2 Rosa(MM Pricilla Presley) voitti
hienosti luokkansa. Tuomarina Marjo Jaakkola.
Parkanon näyttelystä Martta(MM Penelope Gruz) EH1 ja erinomainen arvostelu
Raimo Louhiolta.
-25.1.2008 Paljon Onnea
2-vuotiaille O-pennuille!
-18.12.2007
Pikku-Aatun (MM Oliver) lonkkatulokset tulivat Kennelliitosta; B/A ja
kyynärpäät 0.Kiva juttu!
-Helsingin Voittajanäyttelyssä P-pentujemme isä Rino (Irish Melody
Piece of Diamond) oli ROP ja Martta (MM Pelelope Cruz) EH, mutta sai oikein
hyvän arvostelun.
-Match Show´ssa Jämsässä Rosa (MM PricillaPresley) oli
BIS3!
-18.11.2007
Olimme itse Jyväskylän
KV-näyttelyssä turisteina, mutta mukana olivat kasvattimme Aatu (MM
Millionaire) ja Rosa (MM Pricilla Presley). Pikku-Rosa tuli luokassaan
toiseksi saaden oikein hyvän arvostelun tuomari Juha Karekselta. Aatu voitti
avoimen luokan ja oli PU-kisassa toinen saaden Cacibin, voiton mennessä
junnuluokan Merryview´s Bergerac´lle.
-Onneks´olkoon Hannele, ja
handleri-Sirke. Tulokset löytyvät
Maaritin sivuilta.
Syksy
2007
-Olemme
viettäneet syksyä hiljaiselon merkeissä kotosalla. Koirat voivat hyvin;
rypevät kuraojissa ja viettävät luomukoiran elämää reuhuturkkeineen. Nyt on
uusi trimmeri tilauksessa, joten pian saavat ylimääräiset karvat kyytiä ja
voi taas vähän valokuvatakin koiria.
-Syksyn
aikana pikku-Iiris (MM Paloma Oblanca) kävi kahdesti pentunäyttelyssä.
Molemmilla kerroilla neiti sai kivan arvostelun ja KP:n.
Kehäkäyttäytymisessä kirppu tarvitsee vielä treenausta, mutta eiköhän sekin
ensi kesään mennessä opita
-Pentunäyttelyissä kävivät myös vaihtelevalla menestyksellä Touho
(MM Peter Pan), Bono (MM Paparazzi), Martta (MM Penelope Gruz), Rosa (MM
Pricilla Presley) ja Nemo (Pablo Picasso).

-Nemo käväisi myös ihan
virallisessakin näyttelyssä ollen ROP –pentu Valkealassa. Samassa
näyttelyssä Touho oli toinen. Kiva, kun olette olleet niin aktiivisia!!

-Fanny (MM Pamina) on päässyt lintumetsälle! Ensimmäisen syksyn
saalis on tähän mennessä kaksi pyytä!
-Metsällä ovat käyneet
ainakin myös 1½ -vuotiaat Kosti ja Leimu O-pentueestamme.
-Pikku-Aatu
(MM Oliver) kävi lonkkakuvissa. Lopullisia tuloksia odotellaan kuumeisesti…
-Ensimmäisessä
näyttelyssään käväisi myös MM Olympia, Siiri, joka sai Hyvinkään näyttelystä
ERI:n.
-Surullisia uutisiakin saimme kesällä, kun ensimmäisestä
pentueestamme Remu (MM Masterpiece) muutti sateenkaarisillalle.
-Ella (Midnight Sun vh Adelaarsvaren) oli avoimessa luokassa 3. + KP
ja esiintyi niin innokkaasti ja reippaasti, että ehkäpä sen näyttelyura
alkaa nyt J Veteraanimme Olga (Frinan Lady in Red) oli veteraanien VSP.
Tuomari totesi, ettei uskoisi millään sen olevan jo 10v.
-Viivi (Good Vibration vh Aderlaarsvaren) tuli veteraaniluokassa
toiseksi. Uroskehässä piipahtivat kasvattimme pikku-Aatu (MM
Oliver), iso-Aatu (MM Millionaire), Onni (MM Nicholas Cage) ja Leevi (MM
Nino Rota), joka sijoittui valioluokassa neljänneksi.
-Omaa kasvattaja- tai Olgan jälkeläisluokkaa emme saaneet
valitettavasti tänä vuonna kokoon lainkaan. Esitimme sitten
Adelaarsvaren – kennelin kasvattajaluokassa voitokkaasti Ellan, Viivin
ja Jessen (Jackpot vh Adelaarsvaren).
-Vielä mukavammaksi päivän teki pienten P-pentujemme vierailu
näyttelypaikalla. Pennut täyttivät juuri 4 kk, joten kehiin ei ollut
vielä asiaa, mutta ilmapiiriin tutustumaan tulivat Bono, Martta ja
Touho. Kiva nähdä Iiriksen sisaruksia! Kiitos, kun kävitte.
-Toukokuu Kasvattimme Aatu (MM Oliver) on käynyt muutaman kerran
näyttelyssä ja tuloksina hienosti 2xERI ja 2xEH. Taitaa kasvattajan
laiskuus olla tarttunut kasvattiemme omistajiin, kun näyttelyissä ei
enää MM-koiria juurikaan näy.
-Ruusun O-pentueesta jätimme meille kotiin Iiriksen (MM Paloma
O´Blanca).
-Åsa täytti 11 v. ja N-pentumme 4 v. Niin se aika vaan kuluu....
-17.9 Kävimme sijoituksessa olevan Opran (MM Odessa) kanssa
Orivedellä pentunäyttelyssä. Pikku-Opra esiintyi hienosti ja voitti
luokkansa ja ollen sitten toiseksi paras narttupentu. Opra sai Raija
Tammelinilta erittäin hyvän arvostelun.
-Clubbarissa kennelimme menestyi hyvin: Pentuluokassa pikku-Kosti (MM
Oscar) tuli toiseksi ja Opra (MM Odessa) myös toiseksi ja sai KP:n.
(kuvia)
-Valioluokassa Leevi (MM Nino Rota) oli toinen + SA ja sijoittui
vielä paras uros -kisassa kolmanneksi !
-Aatu (MM Milloinaire) oli luokassa 5. ja sai SA:n.
-Nartuissa kasvattimme Moona (MM Miss Moneypenny) oli hienosti
valioluokan toinen ja PN3!
-Ruusu sijoittui luokassaan viidenneksi ja sai SA:n.
-Veteraaniluokassa Olga oli 3.
-Kennelimme oli kasvattajaluokassa toinen ja jälkeläisluokan voitti
meidän Olga (Frinan Lady in Red) ollen myös BIS2.
-Kiitos kaikille kasvattiemme omistajille, että jaksoitte jäädä koko
päiväksi ja Hietamäille Leevin lainasta !
-Netan (MM NeferNeferNefer) pennut lähtivät uusiin koteihinsa.
Toivotamme onnea ja menestystä kaikille pikkusettereille ja heidän
perheilleen! Pidetään yhteyttä! Kasvattejamme -sivulta löydätte kuvia
O-pennuista ja tietenkin myös muista kasvateistamme.
-Koko kesä perheemme osalta meni talonrakennuspuuhissa. Koirat voivat
hyvin, viettivät päivät aamusta iltaan raksalla, olivat likaisia,
touhukkaita mutta kaiketi varsin onnellisia saadessaan olla tapahtumien
keskipisteessä.
-Pääsimme muuttamaan lokakuun alussa ja nyt talo alkaa olla sisältä
valmis. Ulkopuolelta on vielä vähän maalaushommia tms. pientä tiedossa
ensi kevääksi. Samoin piha on laitettava kuntoon kesän aikana. Tallin
rakennus aloitettiin kaivattamalla pohjat ja ajattamalla hiekat
painumaan talven ajaksi. Sitä projektia jatketaan keväällä.
-Emme käyneet näyttelyissä Clubbarin jälkeen kertaakaan. Padin
kanssa kävimme agilityn alkeiskurssin. Meillä oli tosi kivaa, keväällä
oli tarkoitus jatkaa, mutta Padin sydän ei enää jaksanut Joulun yli…
-Kävimme Virossa astuttamassa sijoitusnarttumme Netan Dubliner
Wallstreetilla.
-Vuoden Nuori-kisassa kasvattimme Onni (MM Nicholas Cage) sijoittui
4:ksi ja Leevi (MM Nino Rota) oli 5. Pisteillään Onni oli myös Vuoden
Uros-kisassa 10.
-Näillä tuloksilla kennelimme oli 4. Kasvattajakisassa viime vuonna.
Kiitos kaikille kasvattiemme omistajille ja hyvää jatkoa kaikille !
-Sijoitusnarttumme Netta (MM NeferNeferNefer) käytettiin
lonkkakuvissa ja Netalla on B:n lonkat. Kasvattimme Onni ja Leevi sekä
Ella kävivät myös kuvissa, mutta tulokset eivät olleet niin hyviä...
-Saldo-hevonen loukkasi jalkansa vakavasti ja viettää muutaman
kuukauden sairaslomalla. Ennuste on kuitenkin erittäin hyvä, mutta kesän
kisakausi taitaa jäädä väliin tänä vuonna.
N-pentujemme isä Light My Fire vh Adelaarsvaren(kuva) oli Ruotsin
Voittajanäyttelyssä ROP !
-Kasvattimme Leevi (MM Nino Rota) sai jälkikäteen 3. sertinsä
Kouvolan näyttelystä ! Serti jaettiin silloin vahingossa väärälle
koiralle, mutta virhe korjattiin ja Leevistä tuli "kolmen sertin koira".
-Jyväskylän näyttelyssä Onni (MM Nicholas Cage) eri2.
-Saamme marraskuIussa uuden perheenjäsenen: DWB -varsa Foccacia
muuttaa Tanskasta Suomeen ! Sen isä on
Blue Hors Romanov
ja emä Maybe Fantasy.
-Elli kissamme menehtyi tapaturmaisesti, vain n.3-vuoden ikäisenä.
Suru on sanoinkuvaamaton...
-Saldon kisakausi on sujunut varsin hyvin. Rusetteja / sijoituksia on
tullut lähes jokaisesta kisasta, muistaakseni yhtä lukuuottamatta.
Saldoa ratsastaa Hanna Heiskanen Tampereelta. 25.9. Eckerön näyttelyssä
kasvattimme MM Millionaire ja MM Nicholas Cage menestyivät hyvin. Aatu
oli PU2 ja Onni PU3 ja sai 2. sertinsä. Onneks´olkoon. Tuomarina oli
Frank Kane.
-Hyvinkään ryhmänäyttelyssä MM Nino Rota"Leevi" PU3 ja sai toisen
sertinsä! Tuomarina Harri Lehkonen.
-Saldo kisasi Lahden kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Hanna
Heiskasen kanssa ja tuomisina oli 8. sija ensimmäisessä heA luokassa ja
toisen Saldo voitti ylivoimaisesti saaden 66.452 %.
-Club Show´ssa kasvattimme ja koiramme menestyivät / sijoittuivat
seuraavasti: Onni (MM Nicholas Cage) voitti luokkansa ja oli vieläpä PU5
!! Leevi (MM Nino Rota) oli luokan 3. ja Nicky (MM Nick Nolte) 5. Aatu
(MM Millionaire) oli valioluokassa 5. ja Charlie (MM Moviestar) voitti
noviisiluokan. Ruusu (MM Natalie Wood) oli luokassaan 2. ja Viivi (Good
Vibration vh Adelaarsvaren) kolmas valioluokassa. Avoimessa luokassa
Vanni (MM Miracle) oli upeasti toinen. Kasvattajaryhmämme oli kisassa
kolmas ja Olgan jälkeläisryhmä 2 !
-Ruusun arvostelu: Tyylikäs nuori narttu. Kaunis pää & ilme.
Erinomainen kaula. Hieman suora edestä. Sopusuht. runko. Tyylikäs
ylälinja. Erittäin hyvä takaosa. Erinomainen karva. Liikkuu hyvin.
Miellyttävä käytös.
-Tässä arvostelu : Nice bitch. Lovely head & expression. Grand neck &
shoulders. Good body for her age. Plenty of depth. Lovely angulation.
Nice bones, legs & feet. Sound.